Tonavan tuolta puolen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1941

Teosarvio

Entisen Jugoslavian pääkonsuli Suomessa, toht. I. S. Sajkovic, on huomattava lyyrillinen runoilija. Hän on julkaissut serbokroaatian kielellä ainakin neljä runokokoelmaa, joista Otto Manninen on valikoinut ja kääntänyt tässä kirjassa olevat runot. Sajkovic on kääntänyt myös Kalevalan omalle kielelleen. Kokoelma "Tonavan tuolta puolen" on sikermä "vienoja, surunsoipia runoja, uneksivan, mietteliään runomiehen herkkiä laulelmia", kuten Manninen niistä sanoo. Runot ovat muodoltaan erinomaisia ja vaikutukseltaan sieviä. Mutta kun ei tunne alkuperäisiä runoja, ei voi sanoa, kuinka paljon näissä on Sajkovicia ja kuinka paljon Otto Mannista.