Rakas perhe

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Kirjeet kotiin kommentteineen ovat Tenhusen kirjan rakenne. Päähenkilö on Turun Norssissa 60-luvun alussa suomen kieltä auskultoiva nuori nainen. Rikosta ei tällä kertaa juoneen liity, vaikka siltä näyttääkin. Henkilöt ovat saaneet vain uudet nimet, muuten heidät on otettu jokseenkin suoraan luonnosta. Teksti vaikuttaa autenttiselta, Hilja Valtosen tyyliä matkimalla on ennenkin yritetty karistaa opettajien auktoriteettia, vanhahtavalta se nyt tuntuu, mutta on myyntiluvuista päätellen edelleen tehokas tapa. Tuttujen henkilöiden karikatyyrit tuntuvat merkillisiltä, auskultanttien täydellinen välinpitämättömyys oppilaista edesvastuuttomalta, mutta keskinäinen kateus ja kilpailu on kuvattu hyvin ja lienee paikkansapitävää.