Rakas sisar

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1975

Teosarvio

Ijäksen romaanin päähenkilö Taina on joiltakin osiltaan henkisesti vammainen, evakkolapsuutensa ja perheen muuttojen ansiosta juureton, äidin ja hysteerikkosisaren lamauttama. Yliherkkyydessäänkin hän yhtä kaikki on yhteistyöhakuinen ja toimiva. Virkanaisen yksitoikkoisen arjen hän taittaa ulkomaanmatkoin ja viipyy mm. tavallista kauemmin Israelissa, missä työskentelee sikäläisessä kibbutsissa ja mukautuu ajaksi sen elämäntapaan. Täällä hän vakuuttuu siitä, että lapsen kannalta kibbuts-yhteisö on parempi ja terveempi vaihtoehto kuin sattumaan perustuva syntyminen perheeseen, joka ehkä tahattomasti, ehkä tahallaan taittaa lapsen terveet kasvuehdot. Esimerkkitapauksena Taina käyttää itseään. Ijäs suhtautuu mielestäni melko kritiikittömästi ja ulkokohtaisin perusteluin kibbuts-yhteisön paremmuuteen lapsen terveen yksilökehityksen edistäjänä. Kibbuts-lasten elämää ulkoa päin seuraillessa tuskin voi varmistua siitä, että esim. Tainan kaltainen yliherkkä yksilö saisi kibbutsissa paremmat lähtökohdat kuin ydinperheen jäsenenäkään. Kirjan kiinnostavin osuus mielestäni tuo kibbuts-työskentelyn kuvaus kyllä muuten oli.