Valta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Historiallisesti arvokkaat Samuelin kirjat ja Kuningasten kirjan alkuluvut, jotka kertovat Israelin kuninkuuden synnyn, ovat teoksen perusaiheena. Koska Samuelin kirjan yksityiskohtainen tieteellinen selittäminen hebrealaisen alkutekstin turmeltumisen vuoksi on vaikeaa, näkee kirjailija tekstin muovautuneeksi nuotiotarinoista, jotka Daavidin hovikirjurit ovat sitten herraansa kaunistellen kirjoittaneet. Hän modernisoi henkilöt ja näkee kaiken taustana leppymättömän valtataistelun, jota käydään kolmen miehen välillä. Kirjailija, joka tuntee hyvin lähteensä, on tehnyt vakavaa työtä, mutta kirjasta puuttuu jotain. Jos lukee rinnan Raamatun poljennollista ja mielikuvia luovaa kieltä, tuntuu kirja auttamattomasti arkiselta, sanoisinko kovin teknilliseltä. Saattaa olla, että miehinen lukija saa kirjaan paremmin otteen.