Rautasormus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1960

Teosarvio

Rautasormus liittyy tapahtuma-aikansa ja eräiden henkilöidensä kautta romaaniin Joulukuun lumet. Se kertoo Venäjän tsaarin Nikolai 1: n aikaisen dekabristikapinan jälkiselvittelyistä, joiden yhteydessä mm. suurin osa kapinallisista karkotettiin Siperiaan. Tässä mielessä romaani on elävä ja värikäs ajankuvaus. Keskeinen henkilö on ranskalainen neito, erään kapinallisupseerin rakastettu, joka seuraa miestä kolkkoon karkotuspaikkaan ja tulee hänen vaimokseen, rautasormuksen yhteenliittämänä. Romaani on varsin miellyttävää ja tietojakin antavaa historiallista viihdelukemista, ja sen henkilöt ovat todella eläneitä. Heistä on alussa perusteellinen luettelo, jota ei tarvitse pelästyä.