Sama uni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Parkkisen esikoisteos oli novellikokoelma Loordi, johon sisältyi muutamia eläytyviä lapsuuskuvauksia. Näistä on nyt kasvanut romaani, pienen pojan kuvaus, jossa on vahvaa omien elämyksien makua. Parkkinen kuvaa päähenkilönsä Leon suhdetta samanikäisiin poikiin, vanhempaan veljeen, isovanhempiin, vanhempiin ja muihin aikuisiin, muuttoa kaupunkiin ja sen vaikutuksia. Paikoin hänen tekstissään on lyyristä herkkyyttä, joka ilahduttaa: tämäkään puoli kirjallisuudesta ei siis ole kuollut, sillä on tulevaisuus. Löydän vertailukohdan Parkkiselle vanhemmasta kirjallisuudestamme hyvin etäältä: jotain samantapaista on Sami Parkkisen ja Teuvo Pakkalan tavassa hahmottaa maailmaa lapsen kautta: vähäeleisesti, paisuttelematta ja kuitenkin vaikuttavasti.