Mustat markkinat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1988

Teosarvio

Patterson kertoo thrillerissään USA:ta uhkaavasta sisäisestä vihollisesta. Vietnam-veteraanien katkeroitunut joukko käy Wall Streetin kimppuun tehokkain pommi-iskuin ja tulipalojen aikana varastaa arvopapereita, joilla sekoittaa koko maailman pörssimarkkinat. Yhteiskunnan puolesta taistelevat terroreihin erikoistunut poliisi ja nuori, etevä naispörssiasiantuntija. Veteraanien toiminnan taustahahmona on valtarakenteessa toimiva, diktatuuriin tähtäävä ryhmä. Juonen kuljetus on havainnollista ja veristä. Kirja on myös jälkijättöinen, koska pörssin romahtamiseen ei tarvittukaan terroriryhmää. Arkipäivän draama on mennyt tämän kirjan idean ohi.