Kirurgin vastaanotolla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1966

Teosarvio

Uskomattoman kyvykäs ja monitaitoinen kirurgi kertoo tässä ties monennessako teoksessaan jälleen Roomassa suorittamistaan plastiikkakirurgisista toimenpiteistä, joiden avulla enimmäkseen ylhäisöpiireihin kuuluvat tai muuten varakkaat entiset kaunottaret saivat takaisin ulkonäkönsä ja elämänhalunsa. Onneksi kirjassa sentään kuvataan joitakin todella aiheellisia ja välttämättömiäkin palovammojen, synnynnäisten epämuodostumien tms. korjausleikkauksia, sillä muuten lukija tulisi suhtautuneeksi perin sekavin tuntein koko plastiikkakirurgian alaan niin hartaan puolustajan kuin se on kirjan tekijässä saanutkin. Turha vaatimattomuus ei ole tämän minä-kertojan painolastina.