Ensimmäinen vuosi

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Frank Miller on nykyisin yksi sarjakuvamaailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia tekijöitä. Hänen ensimmäinen suuri hittinsä oli 80-luvun alkupuolella laadittu pitkä rupeama Marvelin Daredevil-sarjan parissa, jota seurasi jo klassikoksi noussut oma tarina Ronin. Varsinainen läpimurto Millerin uralla olivat kuitenkin kaksi Batman-tarinaa Yön ritari sekä Ensimmäinen vuosi, joissa mies esitteli omat näkemyksensä Gothamin lepakkomiehen uran alusta sekä sen mahdollisesta lopusta. Molemmat tarinat julkaistiin 80-luvulla suomeksi jatkosarjoina, mutta nyt Ensimmäinen vuosi julkaistaan yhtenä, uudelleen väritettynä laitoksena, jossa kertomus pääsee todella oikeuksiinsa.

[Risingshadow.fi]

Tarinan juoni keskittyy enemmän Gordonin hahmon, kuin Batmanin ympärille. Monissa tarinan osista Gordonilla on keskeinen osa ja hänen hankaluuksiaan uuden työn ja avioliiton välillä tasapainoilun kanssa kuvataan tarkasti.

Tarina alkaa, kun Bruce Wayne palaa Gotham Cityyn kierrettyään 12 vuotta maailmalla. Samaan aikaan kaupunkiin saapuu uusi ylikonstaapeli Gordon, joka on ennen tätä ollut mukana merijalkaväen erikoisjoukoissa. Hänen on vaikea sulattaa korruptiota, johon kaikki hänen kollegansa komisario Loebia myöten ovat sekaantuneet. Gordon päättää olla ottamatta lahjuksia vastaan keneltäkään, mikä saa muut poliisit epäluuloisiksi hänen suhteensa.

Bruce Wayne alkaa samalla tutustua kaupungin alamaailmaan valepuvuissa. Jo ulkomailla matkaillessaan hän teki päätöksen ryhtyä naamioiduksi kostajaksi, mutta vasta nyt hän toteuttaa suunnitelmansa ja muuttuu Batmaniksi. Hän arvelee, että lahjomaton uusi ylikonstaapeli olisi arvokas tuttavuus ja alkaa tutustua Gordoniin.

(wikipedia)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Ilmestymisaika

Kieli