Kuin henkäys

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1966

Teosarvio

Parhaassa miehuus- ja luomisvoimassaan syöpään kuolleen ranskalaisen näyttelijän vaimo kuvaa harvinaisen tyylipuhtaassa ja kauniisti rehellisessä kirjassaan antiikin valituslaulun tavoin surua ja tyhjyyden tuskaa rakastavan naisen menetettyä puolisonsa. En yleensä suosi tällaisia tunnettujen henkilöiden vaiheilla syntyneitä omaisten intiimejä muistelmia, koska niihin kovin helposti tulee epähieno tarkoituksellisuuden pohjamaku. Tämä teos on kuitenkin surussaan niin aidosti uljas ja ilmaisuvoimainen, että sillä saattaa olla positiivista sanottavaa jollekin toiselle surun satuttamalle hänen ponnistellessaan ylös murheen autiudesta. Jo kirjallisten ansioittensa vuoksikin kirjastoihin.