Aleksi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1977

Teosarvio

Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Aladár Valmari julkaisee toisen romaaninsa, joka kuitenkin saattaisi yhtä hyvin olla peräisin siltä 20-luvun lopun kaudelta, jonka kirjallisuutta Olavi Paavolainen ruhjoi pamfletissaan Suursiivous. Valmarilta voisi poimia kasapäin juuri sen tyyppisiä mahtipontisia virkehirviöitä joilla Paavolainen herkutteli, ja kovin pingoittuneita ovat myös kirjalliset mielleyhtymät ja lainaukset. Valmari ei liioin ole malttanut keskittyä Aleksiinsa ja tämän maailmoja syleilevän pohdiskelun kirkastamiseen vaan on aivan suotta sotkenut romaaninsa rakennetta jotensakin mahdottomalla tämän hetken opiskelijamaailman kuvauksella.