Lentäkää linnut

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1977

Teosarvio

Toijala, Anneli: Lentäkää linnut. Romaani.

Tamperelaisromaanin päähenkilö on Onerva, työssäkäyvä perheenäiti. Tyttäret ovat jo isoja ja; heillä on omat menonsa, aviomies on tuttu ja kiltti, sukulaisista on hiukan harmia ja naapurin mustasukkainen rouva vahtii yötä päivää, ettei Onerva vain vikittele hänen aviomiestään. Toimeentulo on kohtalaista, kaiken pitäisi olla hyvin. Kuitenkin Onerva on tyytymätön ja lähtee lopuksi työhön toiselle paikkakunnalle. Kirjan paikallisväri tuntui aidolta ja murre läheiseltä näin entiselle tamperelaiselle. Muutamat ihmiskuvat ovat jopa loistavasti hahmoteltuja, erityisesti vanhukset, huippuna joka paikkaan kerkiävä Tekla-mummu.