Lemmenkone

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1970

Teosarvio

Susann, Jacqueline: Lemmenkone. Romaani.

"Lernmenkone" , jolla romaanissa tarkoitetaan sekä televisiota että päähenkilöä Robin Stonea - molempiin nähden mäaritys on heikonlainen - kosii lukijoitaan hyvin samanlaisin houkuttimin kuin koristeellisen tekijättärensä esikoismenestys "Nukkelaakso" elikkä televisio- ja filmimaailman kulissientakaisin paljastuksin, vuoroin sentimentaalisin ja vuoroin sadistisin juonenkääntein, joiden mausteina on seksiä, väkivaltaa, paheita ja pirauksittain kyyneliä heruttavaa rakkauttakin. Päähenkilö on lainannut piirteitä James Bondilta, mutta psykiatrillakin on muodikkaasti työtä hänen lapsuusmenneisyytensä vatvomisessa ennen kuin loppu on onnellinen. Tekijällä on eräänlaista tyypittämisen taitoa ja kykyä lomittaa melkoinen määrä ihmiskohtaloita vauhdikkaaseen liikesarjaan, mutta kirjaa lukee suunnilleen samoin tuntein kuin pahinta juorupalstaa.