Viimeiset ja ensimmäiset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1986

Teosarvio

Olaf Stapledon (1886-1950) on science fiction -kirjallisuuden unohdettuja suuruuksia, jolle mm. Arthur C. Clarke tunnustaa olevansa velkaa. Ihan tavallinen romaani tämä ei ole, pikemminkin se on kaunokirjallisuuden ja tulevien tapahtumien historiankirjoituksen sekoitusta. Esim. henkilökuvauksia on niukalti ja nekin ovat summittaisia. Romaanin kertojana on yksi viimeisistä ihmisistä, kahden miljardin vuoden päässä Neptunus-planeetalla elävä, kahdeksannentoista ihmislajin edustaja. Alunperin v. 1930 ilmestyneen kirjan alaotsikko kuuluu vapaasti suomennettuna 'Lähi- ja kaukaisen tulevaisuuden tarina'. Kirjan lähitulevaisuus on jo meidän lähimenneisyyttämme. Jos Stapledonin kehykset ja viittaukset hyväksyy nykytietämyksemme pohjalta, loppuosa kirjasta tarjoaa huikeita näkyjä ihmislajien kehityksestä, jossa olisi ollut ainesta kymmeneenkin teokseen. Erinomainen esipuhe on paikallaan.