Kuoleva laiva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1976

Teosarvio

Kirjailija kuvaa 200-sivuisessa teoksessaan rahtilaivan kohtalon seitsemäätoista minuuttia alkaen siitä hetkestä, jolloin tutkan kuvapinnassa häivähtää läikkä hävitäkseen heti, siihen hetkeen, jolloin laivan upottua meren pinta on tyhjä. Kirja on sekava, viivyttelevä, järkyttävä ja siksi todentuntuinen. Minuutit saavat uusia ulottuvuuksia kauhistuttavasta sisällöstään, joka ei mahdu tajuntaan. Kirja on pikkuseikkoihin asti tunkeutuva kuvaus siitä, mitä tapahtuu laivassa ja mitä tapahtuu ihmismielessä, kun mahdottomaksi kuviteltu, ajatuksissa syrjään työnnetty yllättää; kun laiva tuhoutuu kauhistuttavalla tavalla, odottamatta, ilman järjellistä syytä. Vähäinen teos kasvaa tavallista suurempiin mittoihin.