Maaorjia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1967

Teosarvio

Kannaksen ns. lahjoitusmaiden historia on nykypolvelle unohtunutta historiaa. Pietari Suuren aloittama ja Elisabetin jatkama lahjoitustoiminta sai niin suuret mitat, että kun 1800-luvun lopulla valtion toimesta palautettiin maat niiden oikeille omistajille, oli maa-alan suuruus n. miljoona hehtaaria. Tällä alueella elänyt väestö oli lähes maaorjan asemassa kun tilanne oli pahimmillaan. Tekijä on romaanin muodossa kertonut siitä vaiheesta, jolloin v. 1825 asetettu komitea pyrki vakiinnuttamaan lahjoitusmaiden isäntien kyseenalaiset ja epäinhimillisyyksiin johtaneet oikeudet. (Komitean jäsenen L. G. von Haartmanin nimestä on jäänyt pois toinen a-kirjain.) Hiitolasta syntyisin olevana tekijällä on ollut mahdollisuus saada kirjaan voimakas paikallisuuden tuntu. Naivistiset piirrokset ovat omiaan lisäämään ajan kuvaan tarvittavaa primitiivisyyttä. Lähinnä teoksella on merkitystä muistomerkkinä, ei ehkä niin paljon kirjallisena saavutuksena. Joka tapauksessa, kuten tekijä sanoo, "nykypolvi on paljon velkaa ropottirahvaalle, jonka kärsimykset on kokonaan unohdettu". Näin sitä velkaa on vähäsen lyhennetty.