Vastarintaryhmä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1974

Teosarvio

"Olen tänä päivänäkin sitä mieltä, että meidän toimintamme on ollut isänmaallista, vaikka varmasti Suomen kansan keskuudessa löytyy vieläkin hyvin paljon toista mieltä." Näin sanoo Kalevi Seilosen kokoamassa kirjassa Liisa, yksi jatkosodan aikana Tampereella toimineen vastarintaryhmän jäsen, ja tuossa lainauksessa on paljolti avain teoksen merkityksen ymmärtämiseen. Seilosen keräämät haastattelut ovat oman poliittisen analyysinsa pohjalta enemmistön menettelytavoista poikkeavaan ratkaisuun päätyneen vähemmistön suorantuntuista puhetta tapahtumista, joista on Salaman "Siinä näkijä missä tekijä"-romaanin ilmestymiseen saakka vain vähän kuultu. Oli aika tallettaa nuo maanalaisessa toiminnassa mukana olleiden muistot niin sinänsä vaatimattomiksi jääneistä sabotaasitoimista kuin piileskelystä, kiduttavista kuulusteluista ja vankiloistakin Seilonen jättää sanan kertojilleen eikä pyrikään kokonaisesitykseen, mutta näinkin "Vastarintaryhmä" auttaa näkemään ja purkaa pinttymiä lukijansa mielestä.