Mutta minulla ei olisi rakkautta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Monet ovat arvostaneet Sinkkosta siksi, että hän on kuvannut työtätekevien ihmisten elämää. Pelkään ja tiedänkin yhden ja toisen pettyneen, kun Sinkkonen nyt on kaventanut yhteiskunnallista kuvausta ja lähtenyt opiskelijain ja kirjallisiin piireihin, joista on viime vuosina kirjoittanut jo niin moni muu. Päähenkilö pääsee romaanin kuluessa kirjalliseen julkisuuteen. Enin osa hänen aikaansa kuluu tapailemiseen, tunnusteluun, oikean elämän etsiskelyyn ja niin tuntuu olevan nyt Sinkkosenkin laita. Päähenkilön epämääräisyydestä on osa tarttunut Sinkkoseenkin ja niin hän valitettavasti kirjoittaa pitkiä jaksoja veltommin kuin edellisissä kirjoissaan. Tämä velttous vähentää tehoa ja kiinnostavuutta myös siitä rakkauden ja ihanteiden pohdiskelusta, joka lie nyt Sinkkosen sinänsä arvokas pääasia.