Duinon elegiat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1974

Teosarvio

Kirjallisuushistoriallisesti huomattavan tärkeä tapahtuma; Duinon elegiat ovat tämän vuosisadan alun saksalaisen kielialueen eniten pohdintoja herättänyttä runotuotantoa. Se on vapaamittaista, edelleenkin ajatuksia herättävää runokieltä, mikä ei vuosikymmenien aikana ole vanhentunut ei kuvallisesti eikä kielellisesti. Antiikin tyyliä lähenevää poljentoa on mieluisa seurata, uskonnollinen symbolikieli enkeleineen ei ahdista eikä häiritse. Kielenharrastajien on helppo tehdä vertailuja suomennokseen, minkä parissa Aila Meriluoto on tehnyt mainittavan työn: alkuteksti ja suomennos ovat rinnakkain samalla aukeamalla. Lukemisen ja suosittamisen arvoinen kirja mielestäni, Rainer Maria Rilken ajatuksen loogisuus ja runollinen taito yhä kiinnostaa ja kiehtoo.