Ikuisuuksia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Eino M. Turtiaisen runoteos rakentuu hyvin samaan tapaan kuin hänen edellinen kokoelmansa "Kaikki meret minussa" (SLEY 1980). Nykyhetkeen kuuluvat ikääntyminen ja luopuminen, läheisen ihmisen sairaus, kuoleman läsnäolo. Menneisyyteen kuuluvat meri ja merielämä, joka yhä vaikuttaa suolanmakuisena ja voimakkaana. Kolmannen ryhmän muodostavat uskonnolliset runot, jotka kuvastavat kirjoittajansa henkilökohtaista mystisväritteistä kokemusta. Vahvimmillaan Turtiainen on kenties kuitenkin meriaiheisissa runoissaan, jotka parhaimmillaan yltävät lähes balladinomaiseksi kadotetun ja menetetyn elämänmuodon ylistykseksi.