Sokrateen kuolema

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1966

Teosarvio

Gyllensten on nykyruotsalaisen romaanin kiinnostavimpia ja arvostetuimpia nimiä, koska hän humanistina ja pohdiskelijana aina keskittyy johonkin ihmistä koskevaan keskeisideaan romaanitaidollisen osaamisensa lisäksi. Tässä teoksessa keskusteemana lienee suhde kuolemaan Sokrateen ja hänen lähimpien omaistensa ja ystäviensä näkökulmasta. Sokrates on romaanissa läsnä vain kuolemansellissään, mutta keskustelut risteilevät hänen ja hänen aatteittensa ympärillä. Tekijä itse tuntuu pidättyvän omasta kannanotosta Sokrateen omavalintaisen kuoleman suhteen, mutta asettaa silti kyseenalaiseksi valinnan oikeutuksen, koska elämän jatkaminen perheen piirissä olisi ollut ehkä ratkaisuna rakastavampi ja epäitsekkäämpi kuin kuolema aatteen vuoksi maineen säilyttämiseksi jälkimaailmalle. Romaani on hämmentävän monitulkintainen, koska eri keskustelijoiden teemat tuntuvat samanarvoisilta ja yhtä tärkeiltä, mutta kumoavat silti toisensa ja jättävät lukijan epävarmaksi. Ajattelua aktivoiva teos, joka edellyttää paneutumista ja vireyttä.