Viiniä, kirjoitusta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1976

Teosarvio

Haavikko, Paavo Viiniä, kirjoitusta.

Niin erilainen kuin tämä kirja onkin, oli se minulle yhtä voimakas lukuelämys kuin aikoinaan 'Puut kaikki heidän vihreytensä.' - Paavo Haavikko, suomalaisen runouden voimakas, todella merkittävä eteenpäinviejä, on kirjoittanut aistivoimaisen, hallitun runoteoksen, jonka jokainen sana on millimetrin tarkkuudella oikeassa kohdassa niin että kokonaisuus soi rikkeettä. "Hyvämuotoinen lasi, en sano kenen, ja minkä, hyvämuotoinen lasi, leveät hartiat, vyötärö ei turhan kapea, on silti kapea, mutta leveät hartiat, naiseksi leveät, ei leveät silti, lantio taas vahva, jalat jalka, ja käsi yksinäinen, tämä, jalkaa tavoitteleva, tahtoo juoda hyväluontoista viiniä hyvämuotoisesta lasista." Hymyilevä runoteos, hävyttömän vapaa verbaalisesti.