Tie tähtiin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1985

Teosarvio

Kirjassa on mottona Virginia Woolfin tekstiä (jonkinlaisena tasa-arvokeskustelun takeena?) ja kiinnikkeenä todellisuuteen mm. se, että kirjan naispäähenkilöt, sisarukset, olivat saman vuoden debytantteja kuin ent. presidentinrouva Kennedy. Tätä linkkiä jatkamalla saadaan häijyjä assosiaatioita samaan perheeseen ja amerikkalaisiin poliitikkoihin, jollaisen kanssa toinen sisarista menee naimisiin. Ja kuinka ollakaan, toiseen avioliittoon maailman melkein rikkaimman miehen kanssa. Toisen sisaruksen kohtalossa voi taas arvella jonkinlaisena mallina toimineen Ingrid Bergmanin elämän. Alkoholia, huumeita, hylättyjä lapsia ja uskottoman irvokkaita seksikuvauksia eli Dallasia ja Hollywoodin vaimoja. Television saa aina pois päältä ja kirjan voi jättää kesken varsinkin, kun sen rakenne on vielä perin alkeellinen. Alkaa ihan kaivata hömppää kartanoviihdettä, vaikka moinen ajatus ällistyttää itseäkin. Onko viihteessä sittenkin sukupuolirajoja?