Lorena

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1960

Teosarvio

Amerikan sisällissota on tyhjentymätön aihepiiri historialliselle ajanvieteromaaneille, jollaisen nyt myös Slaughter on vaihteeksi kirjoittanut. Niin kuin useimmissa tämän lajin romaaneissa toiminta on sijoitettu etelävaltioihin, Georgiaan, ja resepti on klassillinen: rikas plantaasi, etelän ja pohjoisen vastakohta, kaunis nainen, konna, sankari, rakkautta, neekeriorjia, julmuutta, ylevyyttä, sotaa ja lopuksi rauha. Ynnä paljon muuta. Slaughter osaa kaikki viihdekirjailijan konstit, ja ilmeisesti suomalaisetkin lukijat niistä jatkuvasti pitävät, koska Lorena on jo ainakin viidestoista suomennos tältä kirjailijalta. Kirjastoissa niitä lienee jo riittävästi.