Kuolema kulki Berliinissä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1960

Teosarvio

M. M. Kaye muistuttaa laadultaan kovasti "Purppuranpunaisen jakarandan" tekijää Nancy Grahamia, sillä molemmilla On sama tapa hieman rupatella mielen kevennykseksi asioiden viereltäkin, asettaa tuiki viaton ja turvaton tyttö pahan naisen pauloihin ja uhka tilanteeseen toisensa jälkeen ja pelastaa sitten lopulta tyttö vahvan ja turvallisen miehen ikiluotettavaan huomaan, jotta romantiikkakaan ei täysin unohtuisi. Sodanjälkeinen Berliini on tietenkin kiitollinen jännitysromaanin maasto monine kieltoineen, raunioineen ja vastakohtaisuuksineen. M. M. Kaye on meillä jo ennestään tuttu tämän lajin lukijoille, eikä tämä kirja tuo mitään uutta hänen tekijänlaatuunsa. Vaivatonta, vauhdikasta ja mukanaan pitävää. Vaihtoehtona Grahamin kirjan kanssa mahdollinen kirjastoon, mutta molempia ei sentään missään tapauksessa.