Voittajan kotiinpaluu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1984

Teosarvio

Kirja kertoo koiran ja isännän lämpimästä suhteesta. Arvokas paimenkoira Nop varastetaan, se joutuu kokemaan pelkoa, nälkää ja ihmisten julmuutta. Isäntä uskoo aluksi koiransa kuolleen, mutta saa sittemmin vihjeen, että koira on elossa. Siitä alkaa etsintä, aikaa ja rahaa vievät retket pitkin laajaa Amerikkaa, aina sinne, missä koiran luullaan olevan. Lopulta isäntä tavoittaa oikeat jäljet ja saa koiransa takaisin. Hyvää kirjassa on yksinkertaisen maalaiselämän kuvaus sekä isännän ja koiran uskollinen ystävyys. Nop on kirjakoiraksi lähes aito, liioittelematta kuvattu vaistojensa varassa elävä luontokappale, jonka "viisaus" on vain sitä, mitä ihminen on sille opettanut. Tämä kirja miellyttänee hyvinkin eri-ikäisiä lukijoita.