Noitametsä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1986

Teosarvio

Ken lukee mielellään - ja tätä yleisöä on - pitkän perinteen mukaisia kertomuksia, lukekoon Noitametsän, jonka kustantaja on asettanut Novellin mestareita -sarjan alkajaksi. Lukija tapaa ihmisiä niin kuin hän on tottunut hyvässä novellistiikassa tapaamaan ja niiden ihmisten vaiheilla elää kukin ympäristö havainnollisena ja mielenkiintoisena: kartano, ravintoloita, koulu, pikkukaupunki, jossa jokunen venäläinen emigrantti elättää toivotonta unelmaa vallankumouksellisten häviöstä, 1900-luvun alun Helsinki; helsinkiläisnovellit ovat erityisen mieluisia myös kulttuuri- ja sosiaalihistoriana. Valikoiman varhaisin kertomus on vuodelta 1912 ja viimeinen vuoden 1920 tekoa. Alusta asti Schildt sommittelee miljööt varmasti ja henkilöt herkästi, mutta kahdeksan vuoden mittaan ihmiskuvaukseen tulee lisää kerroksia ja yksinäisyyden ja erillisyyden käsittäminen syvenee vaikuttavasti. Jälkikäteen kertomuksia tulee lukeneeksi myös enteinä Schildtin tulevasta kohtalosta, joka täyttyi -25.