Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Lontoonrakeita
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus
Salla päättää lähteä ystäviensä Henna ja Karon kanssa kesäksi Lontooseen opiskelujensa vastapainoksi.
Lontoo on samalla kertaa ankea, säröinen, likainen ja suuri, mutta silti energinen ja jännittävä. Täynnä kiehtovia ulkomaalaisia, pubeja ja klubeja.
Tyttöjen kesä on yhtä liitoa, klubbailua ja huumeita. Sallan, kirjan minäkertojan, asenne onkin, että kaikkea voi kokeilla, kunhan pitää järjen päässä ja jalat maassa. Lopulta kuitenkin odottaa lähtö koti-Suomeen. (Laura Norris/ Sanojen aika)

Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
1.
Mikään kaavoista ei mennyt päähäni. Matikka oli liian vaikeaa, en ymmärtänyt siitä mitään, olin laiska, tyhmä, hyödytön, saamaton. Olin huonompi matematiikassa kuin muut opiskelijat, olin kaikkein huonoin, luulin itsestäni liikoja, olin sanalla sanoen paska.
Tentaattori nauraisi kun hän arvostelisi säälittävät koevastaukseni. Muut opiskelijat kohottaisivat kulmiaan nähdessään surkean arvo sanani hyväksyttyjen listassa, jos ylipäätään pääsisin läpi.
Tuhlasin yhteiskunnan varoja opiskelemalla teknillistä fysiikkaa, eihän minusta ollut siihen. Mistä olin saanut idean tulla Teknilliseen korkeakouluun? Vein varmaan jonkun muun opiskelupaikan. En kuitenkaan koskaan valmistuisi, minusta tulisi ikuinen opiskelija, joutuisin koko elämäni tekemään hanttihommia, en ikinä maksaisi kunnollisia veroja, en voisi palauttaa yhteiskunnalle niitä rahoja, jotka se minuun oli tuhrannut, olisin loinen, piikki valtion terveessä lihassa. Juuri minunlaisiini opiskelijoihin poliitikot suuntasivat syyttävän sormensa puhuessaan liian pitkistä opiskeluajoista. Ja jos kymmenen vuoden räpiköimisen jälkeen saisinkin paperit käteen, en varmaan löytäisi työpaikkaa.
Silmäni sumenivat kyynelistä. Siristelin silmiäni niin kauan, että sumu hälveni. Mutta koska en antanut kyynelten valua poskille, nenästäni alkoi vuotaa kirkasta nestettä.
Jos minua ei olisi itkettänyt, minua olisi naurattanut. Siinä minä istuin, itkemässä kirjastossa nenän kautta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
288