Jokin meissä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1960

Teosarvio

Epäilemättä kirjailija lähtee eräänlaisesta älkää tuomitko -teemasta, koska vakuuttaa jokaisessa meistä piilevän hämäriä voimia, jotka jossakin ääritilanteessa johtavat meidät tekoihin, jotka yhteiskunta tuomitsee ja joiden motiiveja emme itsekään enää kykene erittelemään. Samalla hän kiihkeästi polemisoi kuolemantuomiota vastaan ja ilmaisee oikeutetun paheksumisensa amerikkalaisen poliisin väkivaltatoimenpiteistä syytettyjen kuulustelujen yhteydessä. Kaikki tämä on tietenkin täyttä asiaa, mutta esimerkkitapaus, jonka välityksellä tekijä ajatuksensa tuo ilmi, on kuvattu niin kuvottavin muodoin ja raa'asti, että hyytävä vastenmielisyys ja ahdistus jää väkisinkin jälkimauksi koko kirjasta. Ei kirjastoihin.