Jumalan puupalikat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1973

Teosarvio

Ousmane, Sembene: Jumalan puupalikat

Afrikan kirjallisuudesta suomennettavaksi löydettyjen romaanien valitsijat ovat tähän mennessä onnistuneet hyvin. Myös senegalilaisen Sembene Ousmanen (s. 1923) kirja on laajastikin ottaen mielenkiintoinen teos, jonka ansiot eivät rajoitu sen uuteen alueeseen avaamiin sinänsä tärkeisiin näkökulmiin. Se on romaani lakosta ja romaani kolonialismista, kummassakin suhteessa erittäin valaiseva.
Kysymys on Dakarin ja Nigerian välisen rautatien mustien työläisten perusoikeuksiensa puolesta vuonna 1947 tekemästä lakosta, jonka edeltäjä yhdeksän vuotta aikaisemmin oli hävitty. Nyt, toisen maailmansodan jälkeen, kolonialismi on murtumassa ja työläisten tietoisuus kasvamassa. Ranskalaiset isännät osin ammattiyhdistysjohtajia myöten ovat näkevinään ongelmien painopisteenä rodun, mutta vähintään yhtä suuressa määrin mustat rautatieläiset käyvät luokkataistelua. Näin syntyy yhtä hyvin kautta kirjan kestäviä jännitteitä kuin novellimaisia, eri osapuoliin keskittyviä vahvoja yksittäisiä jaksoja.