Kaksi vankia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1945

Teosarvio

Ei erityisen syvällinen, mutta lämpimän inhimillinen kuvaus kahden nuoren ihmisen kohtalosta, jonka sota nielee kurimukseensa. Alkutahtina on riemullinen rakastuminen ja avioliiton ensi kuukausien täysi onni. Sitten syttyy sota, jonka alkuvaiheessa mies joutuu venäläiseen vankeuteen, ja rinnan kuvaillaan sitten kummankin elämää yksinäisyydessä, tuskaisia alkuaikoja ja pitkien vuosien turtumusta. Laajoille lukijapiireille soveltuva romaani.