Veristä kultaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1968

Teosarvio

Lännen kertojia, KY:n taskukokoinen sarja on Londonin ja Greyn jälkeen siirtynyt tuntemattomampiin nimiin. Tämän teoksen tekijä, jonka nimi tuo mieleen kuuluisan Dawson Cityn, Klondiken aikoinaan niin hurjan kultakaupungin, ei pahemmin petä nimeään. Teksti on yksinkertaista, keskustelu niin lakonista, kuin on tarpeen karun ja raa'ankin tunnelman aikaansaamiseksi. Tällaiseksi me kuvittelemme 1800-luvun kultaryntäyksen.