Isättömyys

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

9/1986

Teosarvio

Anton Tšehov tunnetaan neljän näytelmän kirjoittajana. Mutta hänellä on liuta yksinäytöksisiä, joita meilläkin on ahkeraan esitetty. Näiden välimaastoon jää kolme tekstiä, jotka ovat nuoren kirjailijan kynästä ja jotka ennakoivat tulevaa mestaria. Kirjallisen mammutin mittaiseksi paisunut Isättömyys eli Platonovon vain kahdeksantoistavuotiaan Tšehovin kisällinäyte. Se hautautui arkistojen pölyihin ja kantaesitettiin saksannoksena vasta v. 1928. Ivanov-näytelmän nimihenkilö on venäläisessä kirjallisuudessa tuiki tavallinen tarpeeton, henkisesti veltostunut ja tyhjentynyt ihminen. Ivanovin vastakohta on Metsähiisi-näytelmän päähenkilö. Tästä näytelmästä Tšehov muokkasi myöhemmin Vanja-enonsa. Helsingin kaupunginteatteri esitti viime keväänä kolmella näyttämöllään nämä harvinaisuudet. Oman tärkeän lisänsä ne antavat Tšehovin näytelmäkirjailija-kuvaan.