Unen kaivo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Runoilija elää runoilussaan mukana niin täydellisesti, että hän tuntuu katsovan sisäisin, selvänäköisin silmin elämää ja yli tämän elämän rajankin. Kun olemisen paino häntä rasittaa, hänen on kuin olisi kivien ja maan alle haudattu, ja kuitenkin voi hengittää, ja tuntee varmasti, että vaiva kerran. Hänen kaipauksensa päin totuutta, ihannetta, kauneutta on rajaton. Kuolemanajatus on hyvin läheinen, ja kuolema kangastaa hänen mielessään runollisen alakuloisena, lohdullisena. Kerrassaan suurenmoisia. väkevässä, omintakeisesti tunnetussa ja tulkitussa intomielisyydessä, runollisuudessa ja elävässä voimassa ovat esim. runot Hurmio, Älä kuolemaa pelkää, Ylösnousemus, Haudassa, Huuto, Heltymys, Syysyön fantasia, Elämä ja kauneus, Unen kaivo. Vain ani harvoja voi näiden 41 runon Joukosta osoittaa, jotka eivät täyttäisi hyvin vaativaa mittaa. Runomuoto on ihmeteltävän taiturimaista. Säkeiden loppusoinnutus on hyvin rikasta, uusiakin muotoja käyttelevää. Eikä suinkaan muodollinen sommittelu ole tullut välitöntä tunnetta ja ajatusta häiritseväksi. Kaarlo Sarkian Unen kaivo sisältää suurta runoutta.