Myrkkyä kynässä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1973

Teosarvio

Idylliseen englantilaiskylään alkaa myrkkykylvönä sadella nimettömiä häväistyskirjeitä, ja sitä mukaa kuin joku saa viitteenkään kirjeiden lähettäjästä, hänet murhataan. Murhamysteerin selvittäjäksi lähtee Miss Maud Silver, entinen kotiopettajatar ja Agatha Christien Miss Marplen ilmeinen henkinen sisar. Sangen verkkaisen selvittelytyön kyläjuoruilun ja paikallisen seuraelämän kuvauksen saattelemana päädytään lopulta psykologisen oikeaoppisesti pääteltävään häväistyskirjeiden kirjoittajaan ja murhaajaan. En omasta puolestani saanut makua tähän neiti Silveriin, koska neiti Marple kummitteli koko ajan mielessäni päällimmäisenä, kuten myös Christien vastaavankaltaiset englantilaiskylät kaikkinensa.