Malmström, Ingeborg

Kirjailijan muu nimi

Wallenius, Lucina Constantia Ingeborg

Synnyinaika

Kuolinaika

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Elämäkertatietoa

Vuoden 1853 lopulla ilmestyi myös naisten albumi, Insjövågen, jonka toimittajat esiintyivät yhteisen nimimerkin Fruntimmer suojissa merkiten runonsa vain nimikirjaimin. Yksi kirjoittajista oli oululainen Lucina Constantia Ingeborg Wallenius (1832-1913), joka myöhemmin avioitui runoilija ja pappi K.R. Malmströmin kanssa. Ingeborg Malmströmistä tuli kuvataiteilija. Suvun piirissä kulkeva perimätieto kertoo hänen myös julkaisseen oman runokokoelman, jonka koko painoksen aviomies osti ja hävitti.

Insjövågen -albumi oli numeroitu I:ksi mutta toista osaa ei seurannut sillekään: arvostelu ei rohkaissut jatkamaan. Helsingfors Morgonbladissa syytettiin naisia itsekritiikin puutteesta, jossakin puhuttiin jopa viheliäisyydestä. Topelius laski aluksi vain leikkiä rouvasväenyhdistyksestä, mutta palasi teokseen vielä myöhemmin ryhtyen opastamaan kirjoittavaa naisia. Päätepisteenä teoksen synnyttämälle keskustelulle Topelius totesi, että Insjövågen, "Sisäjärven aalto", oli ollut varottava aalto - ei kuitenkaan rikos.

Lähteet:
Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. Helsinki 1896.
Colliander, O.I.: Suomen kirkon paimenmuisto. 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan. Ensimäinen osa. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia VIII. Helsinki 1910.
"Sain roolin johon en mahdu". Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki 1989.
Tuulio, Tyyni: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo 1979.

Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.