Todennäköinen sukellusvene

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1984

Teosarvio

Tämä on lajimäärityksiä uhmaava pienimuotoinen nauru Ruotsille, erityisesti sen kieltämättä naurun ansaitsevallekin sukellusvenehysterialle ja siinä sivussa jopa rasistisia piirteitä saavalle muukalaispelolle ja -vihalle. Kevyin ääriviivoin luonnosteltu kertoja-minä tekee jujun rakentamalla itse yksinkertaisimmista mahdollisista aineksista periskoopin ja uittamalla sitä veneensä perässä kunnes reippaat havainnontekijät ovat jälleen valmiit käynnistämään koko mahtavan sukellusveneenetsintä-operaation. Osansa saavat myös ne ruotsalaiset militäärit, jotka ovat huolissaan milloin Suomen ja Neuvostoliiton rautateiden yhteisestä raideleveydestä, milloin Pohjois-Suomen huoltamoverkosta, Vikingin kirja on melko vaatimaton mutta puhtaasti toteutettu ja parhaimmillaan aivan hauska.