Isänmaan pettäjät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1974

Teosarvio

Teos on esipuheen mukaan dokumentti rintamakarkurien vaelluksista ja elämästä kaukana etulinjasta, joskin sodan varjossa. Sotasokea Viljo Pöllänen on haastatellut metsäkaartilaisia. Kuitenkin lukijan on vaikea ratkaista, kuinka paljon teokseen sisältyy elettyjä tosi tapahtumia ja mikä osuus mielikuvituksella on kertomuksissa. Pölläsen myötätunto on voimakkaasti rintamakarkurien puolella. Päähenkilön, Sakari Paasosen vaellus rintamalta kotiin Lappeenrantaan, piileskely kotinurkilla sukulaisten ja tutuvien luona sekä ainainen pelko kiinnijoutumisesta kuvastuvat yksityiskohtaisesti teoksen lehdiltä. Sota poliiseista, sotatuomareista ja erityisesti suojeluskuntalaisista annetaan kirjassa negatiivinen kuva. Paasosen retkien lisäksi Pöllänen sisällyttää teokseensa muidenkin sotakarkurien edesottamuksia. Näistä Virtasen ja Väinölän episodi jää irralliseksi. Isänmaan pettäjät on eräs lisä sotaromaanien joukkoon.