Keisari Beelsebubin usko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1985

Teosarvio

Vilho Piipon ns. romaanin tarkoituksena on kirjoittajan sanojen mukaan "asennoitua byrokratiasta tietymättömän taikka ymmärtämättömän pienen yksilön puolesta byrokratian pahaahenkeä vastaan". Totuuden nimessä on sanottava, että Piipolla on varsin omaperäinen, mutta hämärähkö käsitys byrokratiasta. Edelleen tarkoituksena oli tuoda "mitättömyystieteelliset asiatiedot" monipuolisesti puntaroiduiksi. Mutta kun teokseen on kasautunut miltei kaikki harrastelijoiden onnahdukset, sanajauhoa tulee kuin louskaavasta myllystä. Kokonaisnäkemys puuttuu, ihmiskuvauksesta ei ole tietoakaan, replikointi on avutonta, vain into on kova. Piippo kuuluu ihmisiin, joille sanomisen tarve ja paine ovat niin suuria, että taloudelliset uhraukset jäävät toissijaisiksi.