Tohtori Lundin kuolemankaasu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1974

Teosarvio

Terttu Kähkipuro on hyvin kirjoittava ensikertalainen, jonka jännitysromaania voi pitää lupaavana. Sääli vain että hänen aiheensa maistuu kovin tutulta: yhteiskunnasta eristyneen tiedemiehen keksintöä, joka tekee hänestä elämän ja kuoleman herran, on käsitelty niin usein että lukijan kiinnostuksen säilymiseen vaadittaisiin mestarin kykyjä. Pelkkä taidokkuus ja ilmaisun moitteeton sujuvuus eivät vielä riitä varsinkaan kun suomalainen miljöö jää aika sattumanvaraisesti hahmotelluksi. Opettajaksi heittäytyäkseni: Kähkipuron kannattaisi minusta lähteä liikkeelle ympäristön ja ihmisten havainnoinnista eikä teoreettisesta rakennelmasta. Jännärikin tarvitsee lenkkinsä aikaan ja paikkaan.