Lapualaisooppera

Sallittakoon subjektiivinen minä-mielipide Arvo Salon "Lapualaisoopperasta". Se oli minulle valtavan myönteinen ja vapauttava elämys sekä luettuna että kuultuna. Tiedän monien ajattelevan, että vanhojen juttujen esiin vetäminen on repivää ja uutta muilutushenkeä lietsovaa. Mutta niin kauan kuin kommunisti on roiston ja murhamiehen veroinen haukkumasana ja "proletariaatin diktatuuri" keppihevonen, jonka turvin suuri kansanosa eristetään omaan porttikonkiin leikkimään, on kohtuutonta vaatia unohtamaan lapualaisvuosia, jolloin suomalainen kansanvalta oli lähempänä nuorena nukkumistaan kuin koskaan. Sitä paitsi ei ole tarpeen unohtaa kaikkea, ei saakaan unohtaa. Unohtaminen voi aiheuttaa uusiintumisen. Henkilökohtaisesti minua miellytti tavattomasti se, että "Lapualaisooppera" oli sosiaalidemokraattinen puheenvuoro tästä asiasta. Arvo Salon rento käyttöruno on tosin tarkoitettu enemmän kuultavaksi kuin kirjasta itsekseen luettavaksi, hänen sanomansa on vavahduttavampi näyttämöltä kuin kirjasta käsin. Mutta luettunakin se kertoo, miten pitkän harppauksen avaramielisyyteen, rohkeuteen ja inhimillisyyteen suomalainen mielipide on kulkenut sitten niiden päivien, jolloin "isänmaallinen kansanliike" oli mahdollinen.
(Raili Kilpi-Hynynen)

Teoksen ansiot ovat lähinnä ilmaisun rennossa liikkuvuudessa ja kekseliäisyydessä.. Mutta siihen kaikki taiteellinen käsittely tuntuukin loppuvan. Vahva poliittinen väritys ja vihanpito turmelevat historiallisen näkemyksen, luonteenkuvauksesta puhumattakaan. Myönnän, että minun on ollut vaikeata käsittää, mihin tällaisella jälkiviisaalla hampaidenkiristyksellä pyritään. Ainakaan mitään rakentavaa ei näin yksipuolisesta tulkinnasta voi syntyä.
(Vilho Suomi)