Pimeän äänet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1985

Teosarvio

Nuori televisiotoimittaja palaa lapsuudenkotiinsa Washingtoniin tehdäkseen ohjelman arvostetusta naissenaattorista, jolla on hyvät mahdollisuudet päästä jopa varapresidentiksi. Televisiotoimittajan tielle alkaa kuitenkin kasaantua outoja vaikeuksia, ja paluu lapsuudenkotiin, missä hän on varhaislapsuudessaan kokenut elämänsä murhenäytelmän, alkaa sekin huonoin entein. Sekä kotitalon että televisio-ohjelman liepeillä tuntuvat pahat voimat. Uhka kasvaa ja vasta räjähdyspisteessään laukeaa, osin yllättävästikin. Clark on lyhyessä ajassa kiivennyt etenkin nuorten jännitysromaanin ystävien eittämättömään suosioon, ja kotihyllystänikin kaikki hänen teoksensa ovat jatkuvasti kiertämässä. Viihteen ja jännityksen ohella lukija pääsee tässä luomaan ainakin pintavilkaisun amerikkalaiseen politiikan ylätason menetelmiin ja sen nurjaan puoleen.