Kavasto, Eero
Elämäkertatietoa
Teologian maisteri Helsingin yliopisto 1976
Rovasti
Kullaan kappalainen Ulvilan seurakunnassa
Rovasti
Kullaan kappalainen Ulvilan seurakunnassa
Tekstinäyte
- Buongiorno, sveitsiläiskaartiin kuuluva mies sanoi.
Hassu keskiaikainen asu huvitti Beniä. Varsinkin kaareva ja suippo kypärä oli erikoisen näköinen. Ben ei kuitenkaan näyttänyt millään tavalla sitä, että häntä rupesi melkein naurattamaan.
Eihän sitä virantoimituksessa olisi saanut mitään puhua, mutta kun ei kerran esimiestä näkynyt ja nuori ulkomaalainen kysyi kirkon ovea, sai sitä nyt päivää sanoa ja neuvoa, vartiomies ajatteli.
Ben astui Pietarinkirkkoon. Hänen suunsa loksahti ällistyksestä sepposen selälleen. Meripihkan väriset kierrepylväät kiehtoivat häntä. Miten tuo baldakiini oikein pysyy tuolla ylhäällä? hän ihmetteli. Vai tällainen on tämä kristittyjen pyhä paikka, hän toljotti kaikkea näkemäänsä.
Benin opiskelu oli lähtenyt hyvin liikkeelle. Tosin vuonna 1943 olivat alkaneet Italian juutalaisten kuljetukset. Ben tajusi, että parasta oli olla hyvin näkymätön, ettei joutuisi vaikeuksiin, vaikka hän ei suoranaisesti pelännyt mitään. Hän luotti Suomen passiinsa ja suomalaisten aseveljeyteen saksalaisten kanssa. Tosin aseveljeys näytti olevan vähän niin ja näin, ainakin Samuel-veljen kirjeistä päätellen.
Eräs helsinkiläinen perhetuttu, juutalainen lääkintäkapteeni, oli kieltäytynyt vastaanottamasta Rautaristiä pelastettuaan useiden saksalaisten hengen jossakin tilanteessa rintamalla. - Minä pyyhin sillä yhden paikan, oli juutalaisen vastaus.
Noista asioista oli paras tyystin vaieta täällä Italiassa, Ben päätti visusti.
Sitten se tapahtui. Ben otettiin kiinni Pietarinkirkon aukiolla. Ei hän mitenkään erikoisemmin astellut sen keltaisen viivan tiimoilla, joka erotti Vatikaanivaltion Italiasta, mutta kuinka nyt sattuikin kaksi Gestapon miestä paikalle. He estivät hänen etenemisensä ja kysyivät papereita.
Ben Stiller, he tarkastelivat passia joka puolelta. - Bist du ein Jude? he kyselivät halveksivasti. Jo pelkkä sinuttelu kuvasti halveksuntaa. Benin oli turha yrittää vedota siihen, että hän oli Suomen kansalainen. Mehän olimme itse asiassa aseveljiä. Yhtäkkiä Ben huomasi olevansa matkalla Dachauhun.
(Pantterin täplät 2009)
Hassu keskiaikainen asu huvitti Beniä. Varsinkin kaareva ja suippo kypärä oli erikoisen näköinen. Ben ei kuitenkaan näyttänyt millään tavalla sitä, että häntä rupesi melkein naurattamaan.
Eihän sitä virantoimituksessa olisi saanut mitään puhua, mutta kun ei kerran esimiestä näkynyt ja nuori ulkomaalainen kysyi kirkon ovea, sai sitä nyt päivää sanoa ja neuvoa, vartiomies ajatteli.
Ben astui Pietarinkirkkoon. Hänen suunsa loksahti ällistyksestä sepposen selälleen. Meripihkan väriset kierrepylväät kiehtoivat häntä. Miten tuo baldakiini oikein pysyy tuolla ylhäällä? hän ihmetteli. Vai tällainen on tämä kristittyjen pyhä paikka, hän toljotti kaikkea näkemäänsä.
Benin opiskelu oli lähtenyt hyvin liikkeelle. Tosin vuonna 1943 olivat alkaneet Italian juutalaisten kuljetukset. Ben tajusi, että parasta oli olla hyvin näkymätön, ettei joutuisi vaikeuksiin, vaikka hän ei suoranaisesti pelännyt mitään. Hän luotti Suomen passiinsa ja suomalaisten aseveljeyteen saksalaisten kanssa. Tosin aseveljeys näytti olevan vähän niin ja näin, ainakin Samuel-veljen kirjeistä päätellen.
Eräs helsinkiläinen perhetuttu, juutalainen lääkintäkapteeni, oli kieltäytynyt vastaanottamasta Rautaristiä pelastettuaan useiden saksalaisten hengen jossakin tilanteessa rintamalla. - Minä pyyhin sillä yhden paikan, oli juutalaisen vastaus.
Noista asioista oli paras tyystin vaieta täällä Italiassa, Ben päätti visusti.
Sitten se tapahtui. Ben otettiin kiinni Pietarinkirkon aukiolla. Ei hän mitenkään erikoisemmin astellut sen keltaisen viivan tiimoilla, joka erotti Vatikaanivaltion Italiasta, mutta kuinka nyt sattuikin kaksi Gestapon miestä paikalle. He estivät hänen etenemisensä ja kysyivät papereita.
Ben Stiller, he tarkastelivat passia joka puolelta. - Bist du ein Jude? he kyselivät halveksivasti. Jo pelkkä sinuttelu kuvasti halveksuntaa. Benin oli turha yrittää vedota siihen, että hän oli Suomen kansalainen. Mehän olimme itse asiassa aseveljiä. Yhtäkkiä Ben huomasi olevansa matkalla Dachauhun.
(Pantterin täplät 2009)