Uhka syvyydestä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1978

Teosarvio

Englantilaisen radioyhtiön maineikas reportteripariskunta kietoutuu alusta asti kummallisten tapahtumien vyyhtiin. Oudot valoilmiöt sinkoutuvat valtameren syvänreisiin. Ihmisten yrittäessä tuhota epämääräiset vieraat voimat, valtamerestä nousevat oudot inhimillisen tuntuiset tankkiIiima-aseet. Kamppailussa tulee tasapeli, mutta jäiden lähdettyä liikkeelle Englantikin muiden mukana joutuu tulvivan veden valtaan. Taistelu eloonjäämisestä on raju. Wyndham kertoo miellyttävästi, taiteellisiakin keinoja tavoitellen, mutta kokonaisuutena kirja jättää tasapaksun tunnelman: lopun onnellisuus ratkotaan muutamalla sivulla, kauhuefektejä liioitellaan ja pohdinnat vieraan älyn yhteenotoista ja hyökkäyksien oikeutuksesta jäävät kesken. Siivoa, lukukelpoista tieteisvauhtia kuitenkin.