Pontius Pilatus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1964

Teosarvio

Kirjallisuudessa ahkerasti viljelty aihe, josta Anatole France on sanonut yhden painokkaimmista, kuuluisimmista vuorosanoista novellissaan "Juudean prokuraattori". Hänen maanmiehensä Roger Caillois (s. 1913), loistavatyylinen ja teräväpäinen esseisti, on samasta aiheesta kirjoittanut ensimmäisen ’romaaninsa’. Oivallisesti kirjoitettua esseetä tämäkin teos lähinnä muistuttaa. Sisällöltään se on paitsi Pilatuksen – sangen mielenkiintoinen – luonnetutkielma myös ja varsinkin Golgatan kärsimysnäytelmän sosiologinen ja psykologinen erittely. Caillois leikittelee vakavasti ajatuksella, kuinka olisi käynyt, jos Jeesusta ei olisikaan ristiinnaulittu, vaan hän olisi saanut vaikuttaa iäkkääksi kyläpatriarkaksi saakka, jolla olisi ollut niukka, uskollinen kannattajajoukkonsa. Varsinkin motiivien erittely ja joukkopsykologisten tekijäin kiistattomuus ja kauaskantoisuus tulevat tässä sangen mielenkiintoisessa teoksessa hyvin esiin. Oivallinen suomennos ja esittely. Ehdottomasti kirjastoihin.