Mandala

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Kiplingin sanat idästä ja lännestä ja siitä, miten ne eivät koskaan kohtaa toisiaan tulevat mieleen Buckin romaania lukiessa. Kansojen kohtaaminen ja lähentyminen on nykyisin tosiasia, mutta erilaisten kulttuurien ja perinteiden muodostama raja idän ja lännen välillä on silti olemassa. 'Mandala' kertoo nykyintialaisesta ruhtinaasta, joka on menettänyt valtansa ja osin omaisuutensakin, mutta on yhä huomattavan varakas. Ruhtinas on vilpitön ja ns. hyvä ihminen, hän yrittää tosissaan sopeutua ajan vaatimuksiin ja perheensä aiheuttamiin ongelmiin. Rakkautta romaanissa edustaa kaksi intialais-amerikkalaista paria, kumpikin suhde päättyy lopulliseen eroon. Varmasti järkevä ratkaisu, sillä tokkopa intialainen prinsessa viihtyisi amerikkalaisena lähiörouvana tai sivistynyt amerikatar intialaisen ruhtinaan sivuvaimona. - Olisi kiinnostavaa lukea Intian oloista joskus muutakin kuin näitä länsimaisten kirjailijain romantisoituja ruhtinaskuvauksia. Alkuperäistä intialaista nykykirjallisuutta ei liene suomennettu, valitettavasti.