Pronssikausi
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1988
Teosarvio
Martti Joenpolvi oli pitkään, aina Tupakkakauppiaan moraaliinsa saakka, melkoisen pienen lukijajoukon ihailema novellisti. Finlandia-ehdokkuus nosti hänet kirjalliseksi julkkikseksi ainakin joksikin aikaa, eikä suinkaan syyttä. Joenpolvi on hieman väritön, tasaisenvarma novellisti; voimakkaat juonen- tai henkilökuvauksen käänteet eivät kuulu hänen teksteihinsä. Hän puhuu pienellä, rauhallisella äänellä pienistä, tärkeistä, usein huomaamattomiksi jääneistä asioista. Hän osaa poimia yksityiskohtia, jotka jäävät lukijan mieleen elämään ja kasvamaan. Pronssikauden seitsemästä novellista mieleenpainuvimmat olivat Cumulus ja Huolehtivainen rakastaja, joista jälkimmäinen miltei farssimaisen koominen tarina rakastajattaren kuljettamisesta kesämökille. Edellisessä taas kuoleman ja ihmiskontaktien irrallisuuden tunnot näyttäytyvät melkein kosketeltavina. Niminovelli kuoli viimeisen repliikin osoittelevuuteen, josta en päässyt toisellakaan lukukerralla eroon.