Pyryn perhe

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1937

Teosarvio

Romaani kuvailee eteläsuomalaisen maalaiskylän elämää kolmen sukupolven aikana, tapahtumat voitaneen kaikki sijoittaa 1800-luvulle. Keskeisenä on tapaussarja, joka johtuu sukuvihasta pienen Pyryn talon pitäjäin ja rikkaan Mustajärven isäntien välillä. Juoni ei ole aivan kiinteä, mutta tapaukset ovat mielenkiintoisia ja useat henkilöistä eläviä ja selväpiirteisiä. Pyryn suvun nousu taloudelliseen vaurauteen ja sivistykseen on elävää sivistyshistoriaa. Keskusteluissa runsaasti ja karsimattomana käytetty murre häiritsee lukijaa jonkun verran, varsinkin silloin, kun kosketellaan sävyltään herkkiä tai erityisen vakavia asioita. Hyvä kirjastokirja.