Elämän kahle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1958

Teosarvio

Maughamin laaja romaani, jossa on katsottu olevan runsaasti omaelämäkerrallista ja elämänkatsomuksellista ainehistoa ja jota yleensä pidetään Maughamin pääteoksena. Romaani kertoo Philip Careyn elämänvaiheet poika-iäistä keski-iän kynnykselle. Philipin isä on kuollut jo ennen romaanin alkua, ja romaani alkaa äidin kuolemasta. KAsvatusvanhempiensa, itsekkään ja omahyväisen kirkkoherran ja miestään palvovan vaimon pappilassa kampurajalkainen, herkkä poika ei viihdy, ja kärsimystäyteinen on myös kouluaika poikien sisäoppilaitoksessa. Urastaan epätietoisena hän koulusta päästyään lähtee ensin Saksaan, uskoo taiteelliseen lahjakkuuteensa, mutta toteaa pariisilaisissa taiteilijapiireissä vähitellen oman keskinkertaisuutensa ja palaa kotimaahansa yrittelemään uusille urille, joista lääkärin tie on lopullinen. Lukuisiin sivuepisodeihin kuuluu kohtalokas rakkaus kevytmieliseen naikkoseen, joka häikäilemättä käyttää hyväkseen Philipin rakkautta lainkaan välittämättä tämän tunteista. "Elämän kahle" on monessa suhteessa kiintoisa ja vankka romaani, joten kernaasti kirjastoihin.