Booker-palkinto

kuvaus

The Man Booker Prize for Fiction (The Booker Prize, Booker-palkinto) on yksi maailman merkittävimmistä kirjallisuuspalkinnoista.
Palkinto on myönnetty vuosittain vuodesta 1968 lähtien parhaasta Kansainyhteisön tai Irlannin kansalaisen kirjoittamasta englanninkielisestä romaanista. Palkinnon suuruus on 50.000 puntaa. Booker-palkinnon voittajan valitsevat vuosittain vaihtuvat tuomarit. Tuomaristossa on tunnettuja kriitikoita, kirjoittajia, akateemikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä.

Booker-palkinnon alkuperäinen nimi oli Booker-McConnell Prize palkintoa sponsoroineen Booker-McConnell -yhtiön mukaan. Vuonna 2002 palkintoa hallinnoimaan perustettiin säätiö Booker Prize Foundation (BPF). Uudeksi pääsponsoriksi tuli sijoitusyhtiö Man Group.

Vuonna 2005 The Man Booker Prizen rinnalle luotiin kansainvälinen The Man Booker International Prize, joka myönnetään englannin kielellä julkaistusta tai englanniksi käännetystä kirjailijan elämäntyöstä kansalaisuudesta riippumatta. Tämän palkinnon ovat tähän mennessä voittaneet 2005 albanialaiskirjailija Ismail Kadare ja 2007 nigerialainen Chinua Achebe.

Vuonna 1992 syntyi palkinnon venäläinen vastine Booker-Open Russia Literary Prize.
Vuonna 1993 palkintokomitea myönsi erityisen Booker of Bookers -palkinnon Salman Rushdielle eeppisestä romaanista Keskiyön lapset.
http://www.themanbookerprize.com/

Palkinnonsaajat

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Tekijä

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto

Palkitsemisvuosi

Palkinto